Jussi Seppälä

Myönteinen vaikuttaja, toimitusjohtaja

Jussi löytää ratkaisut innovatiivisin ideoin. Jussi on viime vuodet auttanut menestyksellä yrityksiä ja organisaatioita profiloitumaan merkittävillä teoilla, strategiatyöstä mittaviin kampanjoihin. Älykäs, innovatiivinen strategia ja toiminta kulkevat tehokkaan viestinnän edellä. Myönteinen mahdollisuus löytyy, kun totuutta ei kaarrella. Yleisradion toimittaja liki 25 vuodelta tiedetään kovien ja rohkeiden uutisjuttujen tekijänä sekä pitkän linjan EU-asiantuntijana. ”Täällä Jussi Seppälä, Bryssel” on vielä monen muistissa. Ulkoministeriössä Jussi edisti viestinnän keinoin Suomen vaikutusvaltaa EU:ssa. Yksityisen sektorin uransa Jussi aloitti kirjoittaen Miltton Networksille strategisia analyyseja. Keväästä 2016 lähtien Jussi on luotsannut Hopiaseppiä.

Jussi tietää, miten media toimii ja kuinka löytää idealle media. Jussi tuntee vaikuttamisen välineet ja tekijät kulissien edestä ja takaa. Poikkeuksellisen laaja suhdeverkosto on avainasemassa luotaessa rajat ylittäviä yhteistyökumppanuuksia.

Valtiotieteen lisensiaatiksi valmistunut Jussi on terävä ideoija, analyytikko ja julkaistu kirjoittaja. Hän on luotettu puhuja ja moderoija, sekä satoja asiantuntijoita sparrannut viestintävalmentaja.

Jussi asui vuosikymmenen Brysselissä. Hän on työskennellyt englanniksi, ruotsiksi, ranskaksi ja saksaksi. Jussi suhtautuu työnsä ja perheensä lisäksi intohimolla myös lauluun ja veneilyyn.