Janina Granholm

Myönteinen innovoija, vastuullisuusasiantuntija (CRO)

Janinalla on aina katse tulevaisuudessa ja hän kyseenalaistaa vallitsevat ajattelumallit ja toimintatavat. Liiketoiminnan kehittämisessä Janinan mottona on: ”Hyvien ja kestävien valintojen täytyy olla kuluttajille niin helppoja ja houkuttelevia, että hyvät valinnat myös tehdään.”

Aalto-yliopiston kauppatieteilijän koulutuksen hankkinut Janina on kestävän liiketoiminnan asiantuntija. Ennen Hopiaseppiin tuloa kesällä 2018, Janina oli kehittämässä kestävämpiä tuotteita, liiketoimintamalleja ja palveluita liikkeenjohdon konsulttina Demos Effectillä, kasvattamassa ruokahävikkiä torjuvaa ResQ Club palvelua ulkomaille sekä koordinoimassa Aalto-yliopiston vastuullisuusverkostoa. 

Janinan erityisosaamista on vastuulliset elintarvikkeet ja niiden liiketoimintamallit (etenkin tuotteiden konseptointi ja markkinointi). Janina on toiminut ”Nyhtökauravaikuttajana” Gold&Green Foodsille loppuvuodesta 2018 alkaen ja häntä on haastateltu monesti tulevaisuuden ruokaan liittyen. Janinan lempipuuhia on maistella ja kokeilla uusia tuotteita, varsinkin kasviperäisiä ja kotimaisia innovaatioita, ja hän kirjoittaa kumppaninsa kanssa ruokablogia nimeltä Couple of Finn Diners.

Vietettyään lapsuutensa Australiassa, Janinan toinen äidinkieli on englanti ja hän on myös Australian kansalainen.