Suomalaisyritykset eivät ole juurikaan varautuneet häiriöihin kuljetusreiteillään Baltian kautta, vaan luottavat Itämeren tarvittaessa tarjoavan korvaavan reitin. Mutta entä jos Suomen huoltovarmuudelle olennainen Itämeri olisi poissa pelistä? Yritysten tulisi herätä siihen, että markkinat eivät välttämättä toimi häiriöttä ikuisesti, vaan pelin sääntöjä saatetaan muuttaa koska tahansa. Valtiovallan rooli huoltovarmuuskysymyksissä on tietenkin kriittisen tärkeä – ja tärkeitä ovat myös valtion viestit ulospäin.

Vakavimpana ulkoisena uhkana huoltovarmuudelle Suomessa pidetään kriisiä, jossa kyky tuottaa tai hankkia ulkomailta kriittisiä tuotteita ja palveluja on väliaikaisesti vaikeutunut. Tämä johtuu siitä, että elämämme täällä pussin perukoilla on pitkälti riippuvainen siitä, että tavarat kulkevat. Tuonti ja vienti synnyttävät yhteensä noin 80 prosenttia Suomen bkt:sta. Kuljetukset tapahtuvat pääosin merireittejä pitkin; 90 % viennistä ja 80 % tuonnista. Lisäksi Suomen tietoliikenneyhteydet kulkevat Itämeren pohjaa pitkin.

Ulkopoliittisen instituutin julkaisutilaisuudessa parisen viikkoa sitten pohdittiin Baltian maiden kautta kulkevan reitin tärkeyttä Suomelle ja sen huoltovarmuudelle. Kuljetukset tällä reitillä ovat lisääntyneet nopeasti vuosikymmenen aikana ja myös energian ja tietoliikenteen saralla on tiivistyviä yhteyksiä.

Baltian kautta kulkee kolmasosa kaikista Suomesta Eurooppaan suuntautuvista kuljetuksista. Hämmentävää kyllä, UPIn kyselyyn vastanneet yritykset (jotka ovat mukana Huoltovarmuuskeskuksen huoltovarmuuspooleissa) eivät kokeneet kovin suurta huolta Baltian kautta kulkevista yhteyksistä. Suurin osa (n. 60%) yrityksistä ei ole varautunut häiriö- tai kriisitilanteeseen, vain 25-30% on. Pääsyy varautumattomuuteen on luottamus siihen, että korvaava reitti löytyisi esim. Itämereltä.

Suomella on suhteeton riippuvuus Itämerestä, muistutti Huoltovarmuuskeskuksen suunnittelu- ja analyysiosaston johtaja Christian Fjäder samaisessa tilaisuudessa. UPIn tuleva johtaja Mika Aaltola totesi merirajamme olevan tärkein rajamme.

Ilmeisesti tutkimusteknisistä syistä Baltian maita ja Itämerta käsiteltiin UPIn raportissa toisistaan erillään. Itselleni on kuitenkin melko selvää, että jos Baltian alueella on jokin vakava häiriö, tuskin Itämerelläkään aivan huoletta seilataan.

Elämää epävarmuudessa

Moni yritys ilmeisesti luottaa siihen, että markkinat toimivat jatkossakin häiriöttä, että elämä jatkuu aina vaan business as usual. Näinhän ei kuitenkaan välttämättä ole.

Vuonna 2014 suomalaiset elinkeinoelämän toimijat näkivät laajalti, että epävarmuus on ”uusi normaali” Venäjän kanssa toimimisessa, ja epävarmuuksista suurin liittyy Venäjän omaksumaan voimapolitiikkaan. Näin Hopiaseppien Jussi Seppälä veti yhteen Milttonille kirjoittamassaan Suomen elinkeinoelämän strategisia näköaloja Venäjällä kartoittavassa analyysissään. Mikähän olisi yritysjohtajien ja vaikuttajien näkemys nyt? Kuten yleensä tuppaa käymään, pöly laskeutuu ajan saatossa. Kohu Krimin valtauksesta ja Itä-Ukrainan sodasta on jo yleisessä keskustelussa hieman laantunut, ja ehkä epävarmuus ei ole enää niin vahvasti läsnä yrityksienkään mielessä. Vaikka itse asiassa pitäisi olla, sillä kansainvälinen tilanne ja Venäjän asennehan eivät ole muuttuneet mihinkään.

Mika Aaltola totesi seminaarissa, että viime vuosina toimintakentät ovat valtapolitisoituneet ja Itämeren alueella tapahtuu geostrategisia intressejä palvelevaa toimintaa. Siksi on hyvä miettiä kaksi kertaa, mitä hyötyä ja haittaa esimerkiksi erilaisiin infrahankkeisiin mukaanlähtemisestä voisi meille seurata.

Olemme haavoittuvia erilaisille hybridi- ja kyberiskuille. Kyseessä voisi olla esimerkiksi kriittisen infran horjuttamista, liikennereittien tai energiayhteyksien häirintää, tietoverkkojen lamaannuttamista… ylipäänsä pakan sotkemista ja hämmingin aiheuttamista. Emme ehkä ainakaan heti selkeästi tietäisi mitä tapahtuu ja kuka on vastuussa. Voisi vaikka tapahtua joku ”onnettomuus”, joka voisi laukaista ketjureaktion – malliin nykypäivän Mainilan laukaukset. Asiat voisivat suistua raiteiltaan kuin huomaamatta, bisnekset ja yhteiskunta mennä sekaisin, ilman että kukaan olisi (ainakaan heti) rajaa ylittämässä. Kaikkeen tällaiseen pitää yhteiskuntamme ja yritystemme olla varautuneita, mikä on tietenkin helpommin sanottu kuin tehty.

Ainakin yritykset voivat varautua häiriötilanteisiin digitalisoitumalla ja kehittämällä tekoälyvalmiuksiaan, ja miettiä vaihtoehto b:t ja c:t huolella. Lisäksi apua juuri oman yrityksen tarpeisiin vastaavalle strategiselle valmiussuunnittelulle on saatavilla – esimerkiksi meiltä.

Valtiovalta voisi miettiä laajemmin kuinka tukea yksityistä sektoria uhkiin varautumisessa. Valtion tulisi tietysti varmistaa huoltovarmuus mahdollisimman hyvin myös vaikeissa oloissa ja parantaa resilienssiä erilaisia uhkia vastaan. Suomen yhteistyö muiden maiden ja organisaatioiden kanssa mm. Eurooppalaisen hybridiuhkien torjunnan osaamiskeskuksessa on äärimmäisen arvokasta. Valtiovallan vastuulla on huolehtia turvallisuudestamme, joka yhä enemmän kietoutuu myös kansainvälisiin velvoitteisiin.

Luottamus liittolaisiin lisää huoltovarmuutta

UPIn seminaarissa käytettiin tovi myös EU:n turvatakuulausekkeen (artikla 42.7) pohtimiseen ja Suomen reaktioon, jos Baltian maita kohtaisi kriisi. Baltian maat ovat Nato-maita, joten niillä on sotilaallinen turva liittouman kautta. Mutta Suomeakin koskee tuo EU:n keskinäisen avunannon lauseke, joka velvoittaa auttamaan hyökkäyksen kohteeksi joutunutta toista EU-maata. Suomi on itse, viime aikoina varsinkin presidentti Sauli Niinistön toimesta, kysynyt että mitähän tuo kaunis lause pitää sisällään.

Hyvä sinänsä että keskustellaan, mutta eikö vastauksen pitäisi olla ainakin meille selvä. Jos toinen EU-maa pyytää apua, Suomi antaa sitä. Koska olemme siihen sitoutuneet. Ja miten kuvittelisimme itse apua saavamme, jos mitenkään toisin ajattelisimme? Varsinkin, kun meillä ei ole Naton tuomaa turvaa, olisikin ehkä syytä julistaa nopeasti ja mahdollisimman kovaan ääneen, että me näemme EU-lauseen siten, että antaisimme apua aivan ehdottomasti. Se jos mikä lisäisi luottamusta ja siten huoltovarmuutta, sillä näin saisimme todennäköisemmin vastavakuutuksen myös naapureiltamme, joista moni lisäksi kuuluu Natoon. Voi ajatella myös päinvastoin; lähettääkö pohdiskelu, ja valitettavasti suomalaiseen keskusteluun juurtunut ”kunhan vaan pysyttelemme konfliktien ulkopuolella” -asenne väärän signaalin, että Suomi ei olisikaan tosissaan velvoitteen suhteen? Totta kai haluamme pysytellä konfliktien ulkopuolella, siihen kaikki varautuminenkin tähtää, mutta näin sanoessamme annammeko väärän signaalin, että meihin ei voisi hädän hetkellä luottaa?

Sitä paitsi, jos Baltian alueella, puhumattakaan Itämerellä, jotain tapahtuisi, koskisi se väistämättä meitäkin. Suomi ei mitenkään voisi olla asiasta sivussa, se vain on fakta. Itämeri on meille elintärkeä, ja kuten Viron Ulkopoliittisen instituutin johtaja Kristi Raik tilaisuudessa totesi, Itämeren turvallisuus on kokonaisuus. Me olemme osa sitä. Suomen kannattaa siis hyvissä ajoin ilmaista kantansa.

Henna Hopia vastaa Hopiaseppien operatiivisesta toiminnasta ja tekee monipuolista asiakastyötä, varsinkin kirjoittaen ja vaikuttaen. Hennan tausta on politiikassa ja kansainvälisissä suhteissa. Hän on aiemmin toiminut muun muassa EU-toimittajana, vierailevana tutkijana, viestintäpäällikkönä sekä poliittisena avustajana Euroopan parlamentissa ja eduskunnassa. Hennan intohimoja ovat muun muassa EU ja turvallisuuspolitiikka.