Virkamiehet ja päättäjät miettivät, mitä tehdä kasvavalle yhteiskunnalliselle ongelmalle: vihapuheelle, disinformaatiolle, infosodalle - asia kun ei ole lainkaan yksinkertainen, kun puhutaan niinkin olennaisesta kansalaisoikeudesta kuin sananvapaudesta. Myös moni kansalainen pohtii, miten suhtautua esimerkiksi somesta vyöryviin valeuutisiin ja mitä tästä kaikesta seuraa. Sen todistivat muun muassa juuri päättyneet Helsingin Kirjamessut, joiden tätä aihepiiriä käsitelleet keskustelut houkuttelivat salit täyteen kuuntelijoita.

Varsinkin yhteiskunnallisissa tehtävissä toimivat henkilöt kuten toimittajat, virkamiehet ja oikeusoppineet ovat viime vuosina joutuneet ankaran vihapuheen ja suorastaan vainon uhreiksi. Vihapuhe on vähentänyt jopa päättäjien osallistumista julkiseen keskusteluun, kertoo tuore tutkimus.

Sananvapauden puolesta viime viikkoina painokkaasti puhunut kirjailija Sofi Oksanen on ollut huolissaan erityisesti toimittajiin kohdistuvasta vainosta, sillä heidän työnsä häirinnällä voi olla välittömiä yhteiskunnallisia vaikutuksia. Joka kuudetta toimittajaa on uhattu väkivallalla, vihapuhetta on joutunut sietämään kaksi kolmesta.

Oksasen mukaan huoli tulee varsinkin siitä, että jos uutinen jää kirjoittamatta sen arkaluontoisuuden vuoksi, voi seurauksen nähdä jopa seuraavien vaalien tuloksessa. Oksasen mukaan eduskunnassa istuu jo nyt kansanedustajia, jotka käyttävät itsekin vihapuhetta. Kyseessä voi olla lopulta uhka demokratialle myös meillä Suomessa, sillä julkisen keskustelun vaientaminen voi aiheuttaa hiljaisuuden spiraaliin, Oksanen on herätellyt.

Pitää vain sietää?

Niitäkin kantoja on, että vihapuhe on ihan normaalia ja sitä pitäisi sietää – esimerkiksi toimittaja Ivan Puopolo on tuonut tällaista näkemystä esiin. Itse taas olen sitä mieltä, että oikeusvaltiossa ihmisillä pitäisi olla tarvittava suoja saada työnsä tehdyksi joutumatta itse parantolan porteille.

Toki julkisessa tehtävässä toimivan pitää sietää arvostelua. Mutta on olemassa selkeä ero sen välillä, mikä on oikeaa työhön perustuvaa kritiikkiä ja mikä on häirintää. Mielestäni kyse ei ole paksunahkaisuudesta tai paineensietokyvystä, jos esimerkiksi perhettäsi uhataan tekemäsi työsi vuoksi.

Valtioneuvoston kanslian Jussi Toivanen vahvisti kirjamessuilla Toimittajat ilman rajoja -järjestön keskustelussa, että virkamiehiä monesti vainotaan juuri näin; käydään yksilön ja jopa hänen perheensä kimppuun. Virkamiehiä kohtaan tehtaillaan keksittyjä lastensuojeluilmoituksia ja turhia kanteluita, jotka kuormittavat paitsi näitä yksilöitä henkilökohtaisesti niin myös koko organisaatiota, sillä taistelu sitoo resursseja, joita muuten käytettäisiin itse työn tekemiseen.

Miten, miksi ja kuka?

Lopulta siis hyökätään koko organisaatiota ja siten järjestäytynyttä yhteiskuntaa vastaan – kyse on vakavasta ja kasvavasta uhasta koko yhteiskunnalle, kuten Toivanenkin totesi. Kyse on modernista infosodasta, jossa horjutetaan kansalaisten luottamusta yhteiskuntaan, sen arvoihin ja järjestelmiin.

Valeuutisilla pyritään nimenomaan ihmisten harhauttamiseen. Valemediat muistuttavat oikeita medioita, mutta eivät kuitenkaan toimi etsiäkseen totuutta vaan levittääkseen valheita. Harhauttaakseen ihmisiä lisää, myös termejä sotketaan. Toimittaja Johanna Vehkoo totesi omassa keskustelussaan, että esimerkiksi termiä ”valeuutinen” on pyritty tarkoituksella hämärtämään ja tämä juuri on disinformaation tarkoitus – jotta näistä asioista ei lopulta voitaisi puhua niiden oikeilla nimillä. Vehkoo on juuri julkaissut kirjan Valheenpaljastajan käsikirja. 

Asiaa normikansalaiselle hämmentää entisestään, että vapaan maailman johtajana pidetyn Yhdysvaltojen nykyinen presidentti Donald Trumpkin puhuu usein fake newseista / fake medioista viitatessaan vakiintuneisiin oikeisiin medioihin, jotka vain kirjoittavat hänestä epämukavaan sävyyn.

Nykyään kuulemma myös valekansalaisjärjestöjä on perustettu! Taas yksi tapa soluttautua yhteiskunnan ”normaaliin” toimintaan ja pistää pakkaa lisää sekaisin.

Kun tiedon ja valheiden rajaa hämärretään tietoisesti, myös tavallinen kansalainen voi lopulta alkaa uskoa valetietoa, ja mahdollisesti myös itse jakaa disinformaatiota eteenpäin. Disinformaation levitys siirtyy vikkelästi sinne minne ihmisetkin, nyt esimerkiksi kohti pikaviestipalveluita, muistutti Vehkoo puheenvuorossaan.

Kyse on vakavasta uhasta, kun jopa yhteiskuntien terveyspohjaa on alettu murtaa. Pietarin trollitehdas on syypää mm. rokotevastaisiin kampanjoihin Twitterissä, kuten Putinin trollit -teoksen kirjoittanut toimittaja Jessikka Aro kirjamessuilla muistutti.

Osa häiriköistä toimii myös omalla nimellään avoimesti somessa vihaa ja valheita lietsoen. Somessa tapahtuvan vainoamisen lisäksi he tulevat fyysisesti iholle. Oksanen, Aro ja muut kiusatut ovat puhuneet myös tästä häirinnän muodosta, kun häiriköt tulevat kuvaamaan videoitaan aivan likelle. Häiriköt tulivat kiusaamaan Aroa myös näillä kirjamessuilla!

Myös meitä Hopiaseppiä on tällaisella videostriimillä kehotettu maalitettavaksi, kun olemme olleet avustamassa Toimittajat ilman rajoja -järjestöä. Vihastriimille voi periaatteessa päätyä lynkattavaksi kuka tahansa esimerkiksi yhteiskunnalliseen tilaisuuteen osallistuva henkilö.

Voi miettiä kuka tästä kaikesta hyötyy. Siitä, että toimittajiamme, virkamiehiämme ja päättäjiämme vaiennetaan, että aiheutetaan kansalaisissa hämmennystä siitä mikä ylipäänsä on totta ja mikä ei, ja että synnytetään epäluottamusta virallisiin tahoihin. No ne tahot, jotka eivät toivo meidän olevan vahvoja, terveitä ja voimakkaita.

Riippuen toiminnasta ja tapauksesta, syypää voi olla melkeinpä millainen vaan toimija. Kyseessä voi olla valtiollinen taho kuten Venäjä, kuten esimerkiksi Aron tutkimissa tapauksissa. Myös Oksasen mukaan Venäjästä kirjoittavat toimittajat ja kirjailijat joutuvat jatkuvasti maan harjoittaman infosodankäynnin kohteiksi. Kyseessä voivat olla myös Venäjän epäviralliset asiamiehet, yksittäiset ääriajattelijat, löyhät verkostot jne. Syyllisestä voi olla vaikea saada otetta, mikä on tietysti tarkoituskin. Jotkut tosin esiintyvät myös täysin julkisesti, luottaen siihen, että heitä eivät mitkään lait saa kiikkiin.

Mitä voimme tehdä?

Onneksi lakeja voidaan muuttaa!

Monesti äänekkäimmin ”sananvapautta” peräänkuuluttavat ne, jotka itse harjoittavat toisten sananvapauden rajoittamista, esimerkiksi juuri vainoamalla toimittajia tai päättäjiä. Tässäkin termi käännetään päälaelleen ihmisten hämäämiseksi; miksi juuri meidän sananvapauttamme rajoitetaan?

Mutta taas voisi ajatella mikä on normaalia palautetta/kritiikkiä, ja mikä taas on häirintää/uhkailua/vainoamista. Raja kyllä löytyy. Vapauksiin liittyy aina vastuu.

Muiden sananvapautta ei saa polkea oman sananvapauden kautta. Kirjamessuilla esiintyneen viestintäoikeuden dosentti Riku Neuvosen mukaan vihapuhetta kyllä voi rajoittaa sananvapautta loukkaamatta. Näin toimitaan onnistuneesti jo monissa länsimaissa - eurooppalaisen käytännön ja mm. EU- perusoikeuskirjan mukaan äärimmäiset ilmaisut ja toiminta eivät saa ihmis- ja perusoikeuden suojaa.

Neuvosen mukaan vihapuheen määrittely on hankalaa ja siksi myös vihapuheen yleinen kieltäminen, mutta esimerkiksi maalittaminen voitaisiin hyvin kriminalisoida.

Tätä kannattaa myös kirjamessujen monia keskusteluja vetänyt Toimittajat ilman rajoja -järjestön puheenjohtaja Jarmo Mäkelä. Mäkelän mukaan sananvapauden väärinkäyttöä vastaan ei pidä taistella sananvapautta rajoittamalla, mutta kieltämällä sananvapauden väärinkäyttö voimme itse asiassa lujittaa sananvapautta. Mäkelä vaatii lisäksi, että selvät vihapuherikkomukset pitäisi saattaa syyttäjän alaisiksi rikoksiksi, kuten on linjannut myös ex-arkkipiispa Kari Mäkisen vihapuhetyöryhmä.

Olen näistä ehdotuksista täysin samaa mieltä. Lisäksi laajemmin disinformaatiotaistelussa pitää herätellä koko yhteiskuntaa tähän uuteen aikakauteen. Eri kirjamessujen keskusteluissa kävi hyvin ilmi, että sekä media että virkamieskoneisto voisivat olla itse vieläkin läpinäkyvämpiä (vaikka toki vastapuoli pyrkii hyödyntämään juuri näitä ”heikkouksia”). 

Mediat voisivat vielä paremmin kertoa mihin niiden tiedot perustuvat, ja hallinto voisi palvella kansalaisiaan paremmin ja toimia nopeammin varsinkin kriisitilanteissa katkaistakseen huhuilta siivet. Eri toimijat ja järjestöt kuten Faktabaari ja Eurooppalainen Suomi tekevät hyvää työtä faktojen kunnianpalautuksen eteen, ja edistykselliset koulut kuten Helsingin ranskalais-suomalainen koulu panostavat vahvasti medialukutaitoon ja valeuutisten bongaamisen jo pienestä pitäen.

Lainsäätäjä, media, virkakoneisto ja kansalaisyhteiskunta voivat tehdä paljon! Lopulta kuitenkin me tavalliset kansalaiset olemme niitä, jotka kieltä käytämme, verkossa tietoa etsimme ja vaaleissa äänestämme. Kuten Sofi Oksanen sanoi, me kaikki olemme vastuussa siitä, tuleeko vainosta, maalittamisesta ja vihapuheesta uusi normaali, vaiko ei.

Henna Hopia vastaa Hopiaseppien operatiivisesta toiminnasta ja tekee monipuolista asiakastyötä, varsinkin kirjoittaen ja vaikuttaen. Hennan tausta on politiikassa ja kansainvälisissä suhteissa. Hän on aiemmin toiminut muun muassa EU-toimittajana, vierailevana tutkijana, viestintäpäällikkönä sekä poliittisena avustajana Euroopan parlamentissa ja eduskunnassa. Hennan intohimoja ovat muun muassa EU ja turvallisuuspolitiikka.