Tapanani on sanoa, että vastuulliset valinnat täytyy tehdä kuluttajille niin helpoksi, että valinnat tulevat myös tehtyä. Totesin taas eilen ostoskärryäni työnnellessä, että hyvistä aikomuksistani riippumatta vastuullisten ruokaostosten tekeminen on aikamoinen päänvaiva. Ei ole reilua, että kuluttaja joutuu joko tekemään valtavasti taustatyötä tuotteiden vastuullisuudesta (eikä sekään ole valtavan tietotulvan keskellä helppo tehtävä) tai joutuu kaupassa väsyneenä työpäivän jälkeen vertailemaan tuotteiden pakkauksia, joista harvoin selviää mitään konkreettista. Asia voisi olla toisin.

Näin on esimerkiksi elektroniikan kohdalla. Kiitos EU-direktiivin: ostaessani uuden pesukoneen pääsen vertailemaan pesukoneiden energiatehokkuutta niiden energiamerkintätarrojen (A+++ jne.) kautta (Ks. EUR-Lex). Voisiko samanlainen instrumentti, esimerkiksi hiilijalanjälkimerkinnän muodossa, ohjata kulutustamme ruokakaupassa?

Vietettyäni kesäloman perheemme mökillä Itämeren ja Suomen puhtaan luonnon äärellä, ympäristömme tulevaisuus nousi taas kirkkaasti ajatuksiini. Hellepäivien sinilevän massaesiintymät tarjosivat jälleen konkreettisen esimerkin vesistöjemme ihmisen aiheuttamasta rehevöitymisestä. Maatalous on yksi suurimmista Itämeren kuormittajista ja noin viidennes kulutuksemme ilmastovaikutuksista aiheutuu ruoantuotannosta. Me kaikki syömme, joka ikinen päivä. Käymme ruokakaupassa, useasti viikossa, ellei päivittäin. Miksi siis elintarvikealalla on ainoastaan vapaaehtoisia hiilijalanjälkimerkintöjä? 

Tuotteen hiilijalanjälki kertoo kuinka paljon kasvihuonekaasuja syntyy tämän elinkaaren aikana. Mitä enemmän ilmastoa lämmittäviä kasvihuonekaasuja tuotteen vuoksi syntyy, sitä suurempi on sen hiilijalanjälki. Yleensä hiilijalanjälki ilmoitetaan kasvihuonekaasujen yhteenlaskettuna määränä eli hiilidioksidiekvivalentteina. Samaan tuotekategoriaan kuuluvilla tuotteilla voi olla isot erot hiilijalanjäljessä. Esimerkiksi suomalaisen luomunaudan ja Brasilian sademetsiä järkyttävällä tavalla tuhoavan tuontilihan (Ks. esim. Yle) ympäristövaikutukset eroavat merkittävästi. Jos näkisimme suoraan paketin merkinnästä ja kaupan hintalapusta, että suosimalla toista voisimme aiheuttaa paljon vähemmän ympäristöpäästöjä, pystyisimme tekemään konkreettisia, tietoisia ja helppoja ilmastotekoja päivittäin. Kuluttajina pystymme halutessamme vaikuttamaan ympäristömme tulevaisuuteen ruokavalintojemme kautta. 

Me suomalaiset olemme hyvin hintatietoisia. Täten kauppojen hyllyiltä tuttu yksikköhinnan ilmoittaminen on toiminut Suomessa erittäin tehokkaana keinona ohjata kulutusta. Kuluttajavirasto on aikoinaan määrännyt, että elinkeinonharjoittajalla on velvollisuus ilmoittaa yksikköhinnat markkinoinnissaan (Ks. Finlex). Voisiko elinkeinonharjoittajaa myös velvoittaa ilmoittamaan tuotteen hiilijalanjäljen yksikköhinnan rinnalle? Numerot ohjaavat meitä enemmän kuin usein tiedostamme. Samalla tavalla kuin pesukoneet luokitellaan eri ryhmiin energiankulutuksen mukaan, voisiko erilaiset elintarvikkeet luokitella asteikolla niiden hiilijalanjäljen perusteella? Pelkkä luku ei sano mitään, ellei satu tietämään päästömäärien merkityksistä enemmän, ja näin kuluttajalle täytyy kertoa mitä luku merkitsee. 

Tuotteen muitakin ominaisuuksia, kuten ravintoarvoja, tulisi huomioida. Gold&Green Foodsin Nyhtökaura toimii hyvänä esimerkkinä siitä, miksi kaupan hyllyn hintalapussa tulisi ilmoittaa muutakin tietoa kuin hinta: nyhtökaura sisältää merkittävästi enemmän proteiinia kuin kana, ja samalla sekä sen hiili- että vesijalanjälki ovat merkittävästi pienempiä kuin siipikarjan tuotannon luvut. Vaikka nyhtökauran hinta on kalliimpi, tuotteen muiden hyvien ominaisuuksien rinnalla hinnan merkitys saattaa laskea. Niissä tapauksissa, jolloin hinta on kuluttajalle tärkein, hän ainakin pääsee tekemään ostopäätöksensä monipuolisen tiedon perusteella. 

Siitä huolimatta, että Suomen valtamedia usein antaa Suomen maataloudesta synkän kuvan, me Hopiasepät tiedämme omien asiakkuuksiemmekin kautta monien elintarvikealalla toimivien yritysten tekevän kunnianhimoista tutkimus- ja kehitystyötä kestävämmän ruoantuotannon saavuttamiseksi. Näiden hienojen hankkeiden tuloksia ja tarinoita tulisi nostaa esille ja hiilijalanjälkimerkintöjenkin kautta olisi mahdollista tuoda esiin vastuullisia tuottajia ja tätä kautta palkita heitä heidän työstään. 

Hieno esimerkki kestävästä ruokainnovaatiosta, joka liittyy edellä mainittuun Itämeren rehevöitymiseen, on S-ryhmän kaupoissa viime viikolla lanseerattu Särvin-kalajauheliha (Ks. esim. Iltalehti). Opiskelukaverini Aalto-yliopistosta, Paavo Vallas, on kehittänyt särkikaloista valmistetun kalajauhelihan, joka tarjoaa ympäristöystävällisemmän vaihtoehdon jauhelihalle. Särkikalojen kalastamisella on positiivinen vaikutus vesistöjemme tilaan, sillä niitä kalastamalla poistetaan vesistöistä rehevöittäviä ravinteita. Särvin-tuotteet on sijoitettu kaupoissa fiksusti jauhelihan lähelle, joten tavallinen kuluttaja voi jauhelihapaketteja etsiessään törmätä ympäristöystävällisempään vaihtoehtoon. Kun tuotteissa olisi vielä hiilijalanjälkimerkinnät muistuttamassa tuotteiden ympäristövaikutusten eroavuuksista, tämä kuluttaja saattaisi innostua kokeilemaan Särvintä.

Toinen hyvä esimerkki on Valion tavoite hiilineutraalista maitoketjusta, johon yritys tähtää mm. peltojen hiilensidonnan ja lannan kierrättämisen kautta. Mikäli ajat biokaasuautolla, saatat jatkossa ajaa Valion lannasta tehdyn biokaasun voimin. Arla Suomi taas ensimmäisenä osoitti lohkoketjuteknologian tarjoamat mahdollisuudet elintarvikkeiden, tässä tapauksessa maidon, vastuullisuuden osoittamisessa: maidon koko valmistusketju tallennetaan Arlan omaan lohkoketjuun avoimesti kaikkien nähtäväksi eikä tietoja voi jälkikäteen muuttaa, ilman että siitä jää jälki. Näin kuluttaja voi olla varma tietojen paikkansapitävyydestä.  

Nyt on suotuisa aika nostaa elintarvikkeiden ympäristömerkintöjen potentiaali esille, sillä vastuullinen kuluttaminen, kunhan siitä ei aiheudu lisävaivaa tai -kuluja, kiinnostaa kuluttajia enemmän kuin koskaan aikaisemmin. K-ryhmä ja S-ryhmä ovatkin tästä syystä tämän syksyn aikana molemmat lanseeraamassa hiilijalanjälkimittarin, jonka avulla asiakkaat voivat seurata ruokaostostensa tuoteryhmäkohtaista hiilijalanjälkeä ja pienentää niitä tulevaisuudessa.

Mittarit perustuvat Luonnonvarakeskuksen (Luken) ilmastovaikutusarvioihin. Luken erikoistutkija Merja Saarisen mukaan tällä hetkellä ei ole vielä kattavasti luotettavaa ja vertailukelpoista tietoa kaikista mahdollisista tuotteista, jonka vuoksi mittarit eivät kerro jokaisen yksittäisen tuotteen hiilijalanjälkeä. Vaikka elintarvikeyrityksissä ja kaupoissa nähdään tarve hiilijalanjälkimerkinnöille, elinkaariarviointiin perustuva hiilijalanjälkilaskenta tuhansille, ja usein useista raaka-aineesta sisältäville tuotteille, on työlästä ja kallista (Ks. esim. Yle)

Monet elintarvikkeiden valmistajat kuitenkin arvioivat jo tuotteidensa ilmastovaikutuksia. Raisio lisäsi ensimmäisenä Suomessa Elovena-kaurahiutaleiden pakkaukseen tuotteen hiilijalanjäljestä CO₂ kertovan merkin. Raisio oli myös maailman ensimmäinen elintarvikeyritys, joka lisäsi pakkaukseen sen kokonaisvedenkulutuksesta kertovan H₂O-merkin. Raision kehittämä hiilijalanjälkimerkki kertoo helpolla värikoodilla ruoan hiilijalanjäljen suuruuden. Jalanjälkien laskenta on auttanut Raisiota tunnistamaan tuotannossaan kehityskohteita. 

Viime keväänä Oatly lanseerasi ison markkinointikampanjan avulla oman hiilijalanjäljen, ja samalla haastoi muutkin alan yritykset tekemään samoin. Pari viikkoa sitten suomalaisyhtiö Vöner otti Oatlyn haasteen vastaan ja ilmoitti tuotteidensa hiilijalanjäljen. Sekä Oatly että Vöner ovat onnistuneet näyttämään tuotteen hiilijalanjäljen pakkauksissaan kuluttajille helposti ymmärrettävällä tavalla. Mieleeni kuitenkin pompahtaa muutamia kysymyksiä - miten kyseisten tuotteiden hiilijalanjälki on laskettu ja kuka on suorittanut laskut? Tuloksia ei voi vertailla, jos laskentatavat poikkeavat. Yritysten houkutuksenahan on pieni hiilijalanjälki ja erilaiset laskentatavat voivat johtaa epäreiluun kilpailuun. Toimijoilla tulisi olla yhteneväiset laskentamallit.

Raision, Oatlyn ja Vönerin kohdalla hiilijalanjäljen viestiminen on yhdenmukaista, ja heidän hiilijalanjälkimerkintänsä ovat vertailukelpoisia. Yhdenmukaisuus on ympäristömerkkien kohdalla kriittisen tärkeää. Onhan lukuisia vapaaehtoisia ympäristömerkkejä ollut olemassa jo vuosia. Niiden isoimpina ongelmina ovat olleet erilaisten merkkien suuri määrä sekä se, mitä kriteereitä tuotteen tulee täyttää merkinnän saamiseksi. Kuluttajat ovat harvoin tietoisia kriteereistä, eikä moni välttämättä jaksa perehtyä niihin. Kun eri tuotteiden konkreettisia ympäristövaikutuksia ei saada merkintöjen avulla selville eikä tuotteita voi niiden perusteella vertailla, merkkien lisäarvo on kuluttajalle ostohetkellä pieni (Ks. ScienceDirectin artikkeli). Ennen kuin tuotteiden merkinnät ovat vertailukelpoisia ja helposti ymmärrettäviä, on vastuullinen ruoankuluttaminen haastavaa ja toimijoiden hienot aloitteet eivät näy suurelle osalle kuluttajista. Vapaaehtoisuuteen perustuvissa merkinnöissä on myös se ongelma, että niitä käyttävät lähinnä vastuulliset yritykset, kun taas muilla ei ole kannustinta hyödyntää niitä markkinoinnissa (Ks. Annual Reviews artikkeli).

On selvää, että elintarvikkeiden hiilijalanjäljen laskeminen ja viestiminen kuluttajille on erittäin monimutkainen asia, jonka asian käsittely vaatii vuoropuhelua teollisuuden, kauppojen, ministeriöiden sekä enenevästi myös suurten julkisten hankkijoiden kanssa. Joka tapauksessa tiedämme, että ilmastonmuutoksen torjunta vaatii tekoja meiltä kaikilta. Jos kuluttajilta vaaditaan enemmän ympäristötekoja, ne täytyy myös tehdä meille helpoiksi ja saavutettaviksi. Kaikkia mahdollisia tapoja, joilla valintojen tekoa voi helpottaa, tulisi priorisoida. Elintarvikkeiden ympäristömerkinnät ovat yksi pieni, mutta olennainen osa tätä kokonaisuutta. Ehkä jo lähitulevaisuudessa pääsemme ruokakaupassa katsomaan tuotteen hintalapusta yksikköhinnan lisäksi sen hiilijalanjäljen per kilo, ja sen ympäristöluokituksen. Sitä odotellessa olen mielissäni siitä, että monet yritykset ja kaupat tekevät vapaaehtoisesti aloitteita elintarvikkeiden läpinäkyvämpien ympäristövaikutusten viestinnän eteen.

Hopiaseppien Janina Granholmin erityisosaamista ovat vastuulliset elintarvikkeet ja etenkin tuotteiden konseptointi ja markkinointi. Janina tutki 2017 gradussaan lihaa korvaavien proteiinituotteiden liiketoimintamalleja (nyhtökaura, härkis, mifu, oumph! ja quorn). Janina toimi Gold&Green Foodsin ”Nyhtökauravaikuttajana” loppuvuonna 2018 alkaen ja häntä on haastateltu useasti tulevaisuuden ruokaan liittyen. Janinan lempipuuhia on maistella ja kokeilla uusia tuotteita, varsinkin kasviperäisiä innovaatioita, ja hän kirjoittaa kumppaninsa kanssa ruokablogia nimeltä Couple of Finn Diners.