Boris Johnson on nousemassa konservatiivipuolueen johtoon ja Yhdistyneen kuningaskunnan pääministeriksi. Tarkoittaako tämä, että Johnsonin uhoama sopimukseton ero EU:sta toteutuu? Ei välttämättä. Johnson on peluri ja suosion tavoittelija, jolle ”no-deal” merkitsisi joutumista poliittiseen vastuuseen brittien taloudellisesta ja terveydellisestä ahdingosta. Johnson tavoittelee voittoa, joka voi parhaimmillaan olla jopa Brexitin peruuntuminen. Sekä poliittiset että taloudelliset riskit ovat kuitenkin erittäin suuret.

Brexit on Euroopan ja Iso-Britannian kohtalonkysymys. Brexitiin liittyviä poliittisia vaihtoehtoja ja taloudellisia skenaarioita on arvioitava samanaikaisesti. Kuten kotimaastakin hyvin tiedämme, investoinnit edellyttävät uskoa poliittiseen ja taloudelliseen vakauteen. Siksi Brexitin ympärillä kiehuvan sopimusdebatin ohella on kaikki syy kiinnittää huomiota myös taloudelliseen vakauteen liittyviin riskeihin. Kaikki tämä edellyttää kuitenkin perusasetelman ymmärtämistä.

Parempaa erosopimusta ei ole tulossa

Sekasortoiselta vaikuttavan Brexit-prosessin seuraaminen median kautta on voinut välillä johtaa harhaan. Eniten mentiin hakoteille jo ennen varsinaisten neuvottelujen alkua, kun jopa EU:n vaikutusvaltaisimmaksi mediaksi noussut Politico arvioi brittien vievän eroneuvotteluja miten tahtovat – olisihan brittineuvottelijoilla vain yksi käskijä, kun taas EU:lla 27 maata ja instituutiot siihen päälle. Lopputulos on ollut päinvastainen: EU on pysynyt käytännössä täysin yhtenäisenä, kun taas britit ovat näyttäneet surkean epätietoisilta omasta suunnastaan.

Neuvottelujen alkamisen jälkeen media on tietenkin tarttunut hanakasti prosessin eri vaiheisiin. Laadukkaita arvioita ja ansiokasta päivittäistä raportointia on nähty Suomen mediassa runsaasti, kiitos pätevien kirjeenvaihtajien ja muiden suomalaisten EU-toimittajien. Johtuen jatkuviin uusiin käänteisiin keskittyvästä päivittäisestä rumputulesta, Brexitin strateginen tilannekuva on kuitenkin saattanut jäädä osin pimentoon.

Mikä tuo strateginen tilannekuva sitten on?

Toisin kuin Brexit-draaman jatkuvista käänteistä voisi päätellä, asetelma on pysynyt ennallaan jo viimeistään syksystä 2017 alkaen. Silloin testattiin käytännössä, että EU:n pääneuvottelija Michel Barnier oli saanut EU-johtajilta niin vahvan mandaatin, että brittien yritykset hajottaa EU-rivejä epäonnistuivat pahemman kerran. Täysin ratkaiseva merkitys tässä oli Barnierin ehdottamalla ja EU-johtajien huippukokouksessa hyväksymällä avoimella neuvottelustrategialla. (Arvioni EU:n Brexit-strategiasta löytyy ProComin teoksesta ”Diplomaattinen viestintä”, 2018, ss. 80-93.)

Avoimuuden ydin oli se, että Barnier julkisti EU:n tavoitteet sitä mukaa, kun niistä oli EU:n sisällä päätetty. Neuvottelupöytään istuttaessa britit tunsivat siis jo EU-tavoitteet täysin ja tiesivät myös, ettei Barnier voisi yksimielisesti hyväksytyistä tavoitteista käytännössä joustaa. Samalla briteiltä oli viety mahdollisuus kulissien takaiseen pelaamiseen ja EU-rintaman hajottamiseen muita maita eri suuntiin vedättämällä. ProCom-teosta varten luottamuksellisesti haastattelemani EU-vaikuttajat olivat itsekin yllättyneitä, miten aseettomiksi britit neuvotteluissa jäivät.

Tämän asetelman vääjäämätön seuraus on ollut se, että britit eivät ole voineet eivätkä voi saada eroneuvotteluista irti lopputulosta, joka olisi hyödyiltään nykyisen täyden EU-jäsenyyden veroinen, paremmasta puhumattakaan. Ei siis ihme, että pääministerin tehtävät nyt jättävän Theresa Mayn EU:n kanssa neuvottelema Withdrawal Agreement ei ole brittiparlamentille kelvannut. Eikä tilanne tästä ilman ihmeitä muutu.

Tragikoominen fakta on siis se, että britit eivät kerta kaikkiaan kykene neuvottelemaan itselleen sellaista ratkaisua, joka heidän itsensä kannattaisi hyväksyä. Tämän asetelman looginen seuraus olisi tietenkin se, että koko Brexit kannattaisi perua, minkä britit voisivat yhä toteuttaa yksipuolisella ilmoituksella. Kuten hyvin tiedämme, konservatiivipuolueessa on Brexitille kuitenkin niin vahva kannatus, että peruminen edellyttäisi todella radikaalia käännettä.

Sellainen voisi parhaimmillaan olla tiedossa arvaamattoman Boris Johnsonin muodossa. Monille Johnsonin valtaannousu ymmärrettävästi merkitsee pahimpien Brexit-pelkojen toteutumista, mutta näin ei silti välttämättä ole. Johnson asettui Brexitin kannalle 2016 vasta pitkän empimisen jälkeen, populistisen myötätuulen puhaltaessa Brexitin suuntaan. Nyt tilanne on hyvin toisenlainen.

Brexit-johtajien vannomaa erinomaista erosopimusta ei ole tullut. No deal eli sopimukseton ero kyllä vetoaa hyvin kiihkeimpiin kannattajiin, mutta sen taloudellisia vaikutuksia pelätään katastrofaalisiksi. Puolueeton Office for Budget Responsibility ennusti juuri sopimuksettoman eron merkitsevän vähintään vuoden mittaista lamaa, työttömyyden selvää kasvua ja ainakin 30 miljardin punnan lisävelan tarvetta – ja ennuste oli tehty maltillisin kriteerein.

Kokonaan oma lukunsa on koko Yhdistyneen kuningaskunnan kohtalo: Brexit on englantilaisten projekti, jota varsinkaan Skotlanti ei halua. Pohjoisirlantilaisten enemmistö vastustaa eroa, ja myös Wales on kääntynyt Brexitiä vastaan. Monet pelkäävät, että Brexitin raunioissa voi sanan ”yhdistynyt” pysyvästi unohtaa. Hajoamispelot olisivat investoijille taas uusi merkki paeta. Ilman hajoamistakin, EU-ero turmelee brittien aseman kansainvälisinä vaikuttajina.

Millaisen eron Johnson haluaa – vai haluaako lainkaan?

Miksi Johnson siis haluaisi jäädä historiaan sekä maansa talouden että EU-erosta aiheutuvan kansainvälisen vaikutusvallan romuttajana? Jos Johnson todella on valmis sopimuksettomaan eroon, vastaus on Brexitin toteuttamisen suoma sankarinviitta ja toivo tilanteen korjautumisesta jollakin aikavälillä. Riski on kuitenkin valtava. Edessä voivat olla nopeasti uudet vaalit ja konservatiivien – erityisesti Johnsonin itsensä – suistuminen vallasta, kenties pysyvästi.

Sopimuksettoman Brexitin on arvioitu palvelevan ennen muuta niitä oikeistolaisia taloudellisia voimia, joille EU-sääntelystä luopuminen merkitsisi näköaloja halvasta työvoimasta ja irtautumista esimerkiksi kunnianhimoisista ympäristö- ja ilmastotavoitteista. Tämä on toki yksinkertaistus, mutta kuvaa Brexitiin liittyvää pelkojen ja asenteiden kärjistymistä puolin ja toisin.

Liikkuminen talouspolitiikassa jyrkästi oikealle lataisi Britanniaan entistäkin voimakkaammat vastakkainasettelut, jotka suurella todennäköisyydellä johtaisivat työväenpuolueen uuden valtaannousun myötä taas jyrkkään korjausliikkeeseen. Tällainen yhteiskuntaa ja tuotannon tekijöitä monin tavoin repivä näköala on täydellä varmuudella myrkkyä yrityksille ja sijoittajille, jotka hakevat luotettavia ja vakaita kohteita investoinneilleen. Tämä siis vielä Brexitin luomien kauppapoliittisten ja teollista tuotantoa vaikeuttavien ongelmien päälle. (Ks. esim. puheenvuoroni Ulkopolitiikka-lehdessä 3/2018.)

Johnsonille on naureskeltu siellä ja täällä. Hän on tehnyt tempauksillaan parhaansa erottautuakseen perinteisistä poliitikoista ja luonut itselleen Trump-tyyppistä teflon-suojaa. Epäkunnioittavista luonnearvioista huolimatta, tyhmänä häntä ei pidä kukaan. Johnson ja hänen tiiminsä ovat siis asetelman pitkälle kantavista riskeistä hyvin tietoisia.

Siksi Brexit voisi luoda Johnsonille sankarinviitan toisellakin tavalla. Kun EU ei suostu myönnytyksiin erosopimuksen suhteen, voisi tilanteen pelastaa sellainen EU-jäsenyyteen liittyvä parannus, jonka Johnson voisi julistaa kotiyleisölleen suureksi voitoksi. EU:ssa aiemmin pelättyä (Br)exit-dominoefektiä tästä ei enää syntyisi, kun eroamisen vaikeus ja ennen muuta jäsenyyden hyödyt ovat kaikille jäsenmaille Brexitin myötä kirkastuneet.

Kyllä, spekulaatiota tämäkin. Niin olivat myös jo yli vuosi sitten esittämäni arviot siitä, että Brexit ei tule Mayn sopimuksen myötä toteutumaan – kuten on käynyt. Tästä päästään jälleen painottamaani perusasetelmaan: Brexit ei missään mahdollisessa muodossaan tule olemaan briteille edullinen. Johnson tietää tämän sataprosenttisesti.

Niinpä käsillä on asetelma, jossa Johnson joko syöksee tietoisesti britit sopimuksettomaan eroon ja vaarantaa niin itsensä kuin koko puolueensa tulevaisuuden – maansa hyvinvoinnista puhumattakaan. Tai, hän etsii kunniakkaan poliittisen tien irti koko Brexitistä: Todennäköisimpänä vaihtoehtona eteneminen uuden Brexit-lykkäyksen (tai lykkäysten) kautta kohti uutta kansanäänestystä. Tämän tien voi mahdollistaa no dealin suuri vastustus parlamentissa – Johnson saa halutessaan siitä perusteen kansanäänestykseen.

Brexitistä irtautuminen jättäisi syvät jäljet Ison-Britanniaan. On kuitenkin painotettava, että Brexitin toteuttaminen jättää vielä paljon syvemmät niin poliittiset kuin taloudelliset jäljetkin. Vaikeista vaihtoehdoista voisi EU:hun jääminen olla Johnsonillekin lopulta paras ratkaisu. Ainakin se olisi sitä niin Yhdistyneelle kuningaskunnalle kuin EU:llekin.

Suomellekin tällä kaikella on EU-puheenjohtajana suuri merkitys. Brexitin mahdolliseen toteutumistapaan emme käytännössä voi mitenkään vaikuttaa. Sen sijaan mahdolliseen EU:hun jäämistä edistävään ratkaisuun voisivat osaavat ja rakentavat ministerimme kenties hyvinkin olla avuksi, jos sellainen tilanne avautuisi.

On täysin mahdollista, että Johnson nauraa lopuksi makeimmat naurut – ja hekottelee tulevaisuudessakin EU-huippukokousten parrasvaloissa.

Hopiaseppien toimitusjohtaja Jussi Seppälä on viime vuodet perehtynyt erityisesti teolliseen innovointiin ja ohjelmistoalan kehitykseen. EU:n kehitystä Jussi on analysoinut työkseen koko Suomen EU-jäsenyyden ajan mm. Yleisradion EU-kirjeenvaihtajana ja ulkoministeriön EU-lehdistöneuvoksena Brysselissä. Jussin valtteja on uusien innovatiivisten liiketoimintamallien ja hankkeiden kehittäminen, niitä on päätynyt korkean profiilin asiakkuuksien kautta sekä Suomen että EU:n agendalle. Tunnuslause "Relevanssia positiivisesti" tiivistää olennaisen: Asiakkaamme profiloituvat merkittävillä teoilla.